GoJuttaGo.com

4 VIIKON TEHODIEETTI ALKAA PIAN. OLETKO VALMIS TULEMAAN MUKAAN?

EM-kisoihin on aikaa neljä viikkoa ja risat. Olo on nyt mitä parhain, sillä hiilareiden nosto on tehnyt todella hyvää. Treeni kulkee, olen tosi pirteä ja kun tietää, että kisat ovat noin lähellä jaksaa painaa täysillä. Tutuksi tullut nälkä on seurana koko ajan, mutta sekin tuntuu ihan siedettävältä, ja se on merkki, että kropassa tapahtuu hyviä asioita. Monelle kuukauden kestävä tiukka dieetti tuntuisi liian pitkältä, mutta minusta se tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Ja kun muistaa keskittyä kaikkeen siihen ihanaan mitä elämässä on, eikä pohdi sitä, mistä kaikesta dieetillä joutuu luopumaan taival on paljon helpompi kulkea.

Olemme saaneet Bullin kanssa mahtavan joukon valmennettavia kasaan. Mukana on himotreenaajia, ylipainoisia ja lihasmassaa haluavia ihmisiä hyvin erilasista taustoista. Osa treenaa salilla ja osa haluaa jumppailla kotioloissa. Mukaan mahtuu vielä muutama innokas, mutta asenne täytyy olla oikea! Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa meiltä henkilökohtaista valmennusta, toteutamme heti vapun jälkeen alkavan 4 viikon laihdutuskampanjan täällä blogissa. Teemme esimerkki ruokavalion ja treeniohjeet teidän kaikkien käytettäväksi aina viikoksi kerrallaan. Toki henkilökohtaisella valmennuksella ja yleisillä ohjeilla on valovuosien ero ja vaatii kovaa selkärankaa noudattaa ohjeita ilman kontrolloijaa, mutta kun tätä kuukauden projektia vetää läpi monta muutakin ihmistä samaan aikaan, niin eiköhän me onnistuta! Varautukaa siis, että ti 4.5 alkaa kesäksi kuntoon kampanja! 3.5 saatte ohjeet, mitä ostaa ruokakaupasta. Valitettavasti en voi vastata näiden ihmisten kysymyksiin kuin yleisellä tasolla. Mutta ohjeet tulevat olemaan selkeät niin treeniin kuin ruokavalioonkin. Kyseessä ei ole mikään höpö-höpö ihmedieetti, vaan ruokavalio, joka on terveellinen ja jolla tulee pysyviä tuloksia. Bull laskee ruoat esimerkki henkilön mukaan. Voitte kommentoida ja keskustella täällä, miten homat etenee. Lähde mukaan projektiin!

Muuten elämässä on selvästi kevään tuntua ja ihmiset ovat jotenkin iloisempia. Kävimme tutustumassa Maxin kouluun ja sen suhteen meille vanhemmille on luvassa töitä syksyllä. Kun lapsi opiskelee englanniksi, joutuu kotitehtäviin panostamaan koko perheen voimin. Samalla tässä ihmettelee, missä se Mamman pikku poika on! Kaikki vaatteet tuntuvat jäävän pieneksi samoin kuin kengät. Viikonloppuisin pitää olla kavereita yökylässä ja aikuisten seura ei kiinnosta. Onneksi saan sentään pojan vielä viereeni nukkumaan -  240 cm leveään sänkyymme mahtuu hyvin yksi pikku mies väliin kähjäämään.

Keskiviikkona on aikainen startti Helsinkiin. Voicen heräämön kautta menen Sunnevan kanssa tekemään ensimmäisiä myymäläpäälliköiden työhaastatteluja Helsinkiin avattavaa myymälää varten. Olen niin innoissani, että löysimme mahtavan liikehuoneiston Hesan keskustasta ja saamme avattua myymään pian myös sinne. Kiitos, että saan tehdä työtä muodin parissa ja nyt siinä sivussa vielä auttaa ihmisiä saavuttamaan parempi terveys ja haluamansa ulkonäkö. En vaihtaisi mistään hinnasta työtäni toiseen. Kuinka moni voi sanoa samaa? Mutta töitä tehdään rajusti ja yrittäjän elämä on välillä todellista pennin venytystä, mutta tulevaisuus näkyy kirkkaana edessä. Torstaina vietetään Lappeenrannassa Sunny´s 1-vuotissynttäreitä ja luvassa on huipputarjouksia.

Tässä hauska videoklippi Seiskan sivuille.

http://www.seiska.fi/seiskatv/_a111693/nain+maalataan+voittajajuttaa/

p.s. Kultsalta on löytynyt valkoinen ihana Baby Phat huppari. Kysellä voi minulta.

- Jutta

94 comments

94 Comments so far

  1. Eve April 28th, 2010 11:26 am

    Mukana ollaan dietissä!! JEEE! Annatteko te jonkun esimerkin minkäkokoiselle henkilölle ruuat on laskettu?

  2. Riikka April 28th, 2010 11:29 am

    Heipä hei Jutta!
    Olen myös lukenut jo pitkään blogiasi ja iloinnut puolestasi. Onnea myös jälkikäteen menestyksestä kisoissa.
    Tosi mahtava idea teiltä tämä neljän viikon kampanja, mä ainakin aion lähteä mukaan! Onko tiedossa sellaiset ohjeet, että jokainen ruoka tulee valmistaa itse, vai soveltuuko se “tavalliselle” ihmiselle, joka ruokailee esim. päivisin työpaikan työpaikkaruokalassa?
    Tällä hetkellä sairastan keuhkoputkentulehdusta ja poskiontelotulehdusta, yritän kovasti parantua että pääsen myös treenailemaan ohjeiden mukaan.

  3. Auli April 28th, 2010 12:52 pm

    :) Ei voi kuin vain ihmetellä sinun/teidän anteliaisuuttanne ja tahtoanne auttaa meitä taviksia!!! Kyllä te olette oikeita ihmisiä oikeassa paikassa…innoissani odotan antamianne ohjeita tänne. Tuleeko myös tuo lisäravinnepuoli myöskin??

  4. Sanna (kokoa XL) April 28th, 2010 1:47 pm

    Täällä odotellaan jo innolla tulevia ohjeita innolla. Jospa niistä saisi taas puhtia painonpudotukseen. Vaikka en vielä 4 viikossa tuu kesäkuntoon, mutta alkuhan sekin on. :-)

  5. Pippuri April 28th, 2010 2:16 pm

    Moikka Jutta ja onnea voitoista =)
    Liikun kovasti pumppi ja spinning tunneilla, joten liikkumista en voi enää lisätä (4-6kertaa viikossa, pienen tytön äiti), mutta napostelun on loputtava!! Olen normalivartaloinen mutta aina voi kiinteytyä ;) Eli ruokaremontti tulee kuin tilauksesta, juuri tälläista olen kaivannut!! Toivottavasti liikunta voi olla muutakin kuin salitreeniä?! Odottelen jo kovasti maanantain kauppareissua ja tiistain aloituspäivää!! Tsemppiä kaikille ja aurinkoista vappua =)

  6. - hazu - April 28th, 2010 2:30 pm

    Voi vitsit, tämä blogin kautta järjestettävä tehodieetti tuli just oikeeseen aikaan kun tällä viikolla tulee muutettua toiseen kämppään putkirempan tieltä ja jääkaappia/pakastinta/kuiva-ainekomeroa on tyhjennetty ahkerasti siten ettei siellä kertakaikkisesti ole kuin ehkä suolapurnukka jäljellä niin onkin hyvä kun saa selkeän ohjeen mitä sinne kaappiin kantsii ostaa. Muutenkin on sellainen olo että kämpänvaihdon myötä voisi puhdistaa samalla ilmaa ja aloittaa täysin tyhjältä pöydältä ja tässä tapauksessa jääkaapista hih! Kroppakin kaipaa sellaista “kevättyhjennystä”, joten tosi kiva idea tämmöinen ja varmasti sitä kautta saatte asiakkaita vielä enemmin.

  7. Molinda April 28th, 2010 3:07 pm

    YES! Todellakin mahtava ajatus ja loistavaa, että jaksatte nähdä vaivaa monen ihmisen iloksi! Lähden mukaan, miten maltan odottaa :D DD

  8. Tikru April 28th, 2010 3:08 pm

    Kiitos <3

    Odotan innolla ja jumppahousut jalassa valmiina, ihan mahtavaa!
    Olen lukenut blogiasi koko ajan ja nyt vasta ensimmäistä kertaa kommentoin tänne. Kovasti toivoin, että kunpa asuisin Tre-Helsinki -akselilla ja voisin sijoittaa itseeni valmennuksessanne, mutta nyt tämä, että saan edes jotain blogisi kautta, on ihan uskomatonta ja aivan superupeaa!!! Kiitos Jutta, olet rautaa!
    Minäkin onnistun!!!

  9. timmiks? April 28th, 2010 3:47 pm

    Laihiskamppanja kuulostaa älyttömän hyvältä jutulta, meikä on mukana!

  10. Maria April 28th, 2010 4:00 pm

    OLETTE IHANIA! Mukana ollaan!
    Kiitoksia jo etukäteen tulevista ohjelmista ja neuvoista!
    Mahtavuutta!!

    Tsemppiä Sulle :)

  11. Tea April 28th, 2010 4:15 pm

    Jos se huppari on kokoa M niin se voisi olla vaikka mun..;D

  12. Auroora April 28th, 2010 4:40 pm

    Siis supermahtavaa! Itse XL-kokoisena, mutta nyt jo toistakymmentä kiloa laihduttaneena ja tammikuun lopussa salilla käynnin aloittaneena en voi muuta kuin olla mukana. Itselleni tuntuu vähähiilarinen ruokavalio sopivan parhaiten ja sitä olenkin tässä noudattanut, mutta innolla odotan tätäkin juttua ja mahdollista lisäpotkua! Ja nyt pitoteippiä pipoon ja sauvalenkille! :)

  13. 1981 April 28th, 2010 4:49 pm

    Täällä ois kans yks joka ois lähdössä leikkiin mukaan! Arveluttaa vaan että miten allergikkona pystyn noudattamaan ruokaohjeita… Allergioihini kuuluu kala ja kana, ja arvelen että juuri niitä tulee ruokaohjelma paljon sisältämään. Niiltä osin täytyy sitten vaan soveltaen noudattaa ohjeita.

    Niin ja ONNEA JUTTA vielä menestyksestä kisoissa!!!!! :)

  14. Petra April 28th, 2010 5:41 pm

    Vau, tää on hienoa! Kiitos Jutta ja Bull! Kuulin tästä Voicesta aamulla ja olin ihan heti mukana! Maanantaina odottaen :) Hauskaa vappua!

  15. manna April 28th, 2010 5:46 pm

    Heippa Jutta!

    Onko mitään muuta mahdollisuutta treenata kuin kuntosali? Olen sen verran ujo, että kuntosalille meno tuntuu liian pelottavalta? Ja vaikka vinkkejä miten sinne kuntosalille kannattais mennä..

  16. Kaisu April 28th, 2010 5:51 pm

    Mukana ollaan “etä-projektissa”, aika ei kerta kaikkiaan riitä enempään vaikka mieli tekisi :) Hyvällä mallilla kyllä oma terveelliset elämäntavat loppuelämäksi -projekti, mutta pientä lisäpotkua tosiaan tarvii kesää kohti…

    Tästä Jutan kuvasta http://www.gojuttago.com/wp-content/uploads/2010/04/MG_4243n.jpg voisi kyllä tehdä ison jääkaappimagneetin niin ei kertaakaan unohdu käsi jääkaapin oven kahvalla minne voi päästä jos vaan sisua riittää :) )

    Kiitos Jutalle kun jatkat tätä blogia ja entistäkin suuremmalla motivaatioruiskeella meille muille! Ehkäpä huomenna nähdään Valtakadun putiikissa…

  17. Maria April 28th, 2010 6:28 pm

    Ehdottomasti mukana! =) Ja Onnea Jutalle voitosta, oot mahtava!!!

  18. Kirsi April 28th, 2010 7:15 pm

    Jee, messissä ollaan :) Gurun ruoka-valion avustuksella jo mukavaa painonpudostusta saavuttaneena seuraan varsinkin tuota treeniohjelmaa…jospa siitä saisi vinkkejä :)

    Jutta, sä olet rautaa !!

  19. minnis April 28th, 2010 7:21 pm

    Joko kengät on löytynyt EM -kilpailuihin? Ja onko kansainvälisissä kilpailuissa mitkä säännöt koron korkeudelle ja kengille. Kiharapilvi vai ei? Ja minkäväriset bikinit nyt laitat?

    Mielenkiinnolla seuraten EM -kisavalmisteluja!

  20. Jutta April 28th, 2010 7:28 pm

    Ohjeet annetaan esimerkki henkilölle. Kyseessä ei ole mikään ihmedieetti, vaan oikeat ruoka-aineet, ruokailuajat ja säännöllisyys takaavat pysyvän ja hyvän tuloksen.

    Mutta työpaikan ruokailut voi unohtaa seuraavaksi 4 viikoksi. Ikävä kyllä, oikotietä ei ole ja siksi ruoat puntaroidaan ja valmistetaan etukäteen. Aikaa tähän menee minimaalisesti, tyyliin x määrä broilerin filesuikaleita paistetaan ja x määrä makaronia sen kanssa. Näin ei tule syötyä ohi. Toki työpaikan salaattipöydästä voi hakea vihanneksia (ei kastikkeita). Mutta ohjeet ovat selkeät ja helposti toteutettavat.

    Voitte alkaa etsimään ruokavaakaa kaapin pohjalta. Sellaisen kannatta investoida, jos ei löydy kotoa. Maanantaina saatte myös listan ruoka-aineista ja niille, joilla tuntuu olevan kiirettä, valitsemme nopeaksi vaihtoehdoksi sopivia proteiinipatukoita. Voitte siis laittaa aivot narikkaan ja luottaa siihen, että huolehdimme puolestanne seuraavan kuukauden menusta :)

    Teemme lisäksi ohjeet kotitreeniin, koska kaikki eivät halua mennä salille. Samoin kuvaamme salilla treenin malliksi. Tämä mahdollistui, kun iso lisäravinnefirma Fast otti yhteyttä ja he tarjoutuivat tekemään nämä videot. Tämä yhteydenotto oli erittäin hyvä teidän kaikkien kannalta, koska live-kuva on miljoona kertaa parempi kuin kirjallisesti selitetyt ohjeet. Iso kiitos jo etukäteen Fastille!

    Ja niille, jotka ovat arkoja menemään salille, niin sitä varten olen käytettävissä. Henkilökohtaisen treeniohjelman ja opastuksen siihen voi tilata Bullilta ja minulta. Menemme sitten tutustumaan yhdessä salille.

    Pääasia, että saamme teidät liikkeelle! 4 viikon jälkeen elämä hymyilee! Ja siitä voi sitten jatkaa, jos tarve vaatii.

    Tea, huppari on kokoa M ja jos selässä oli painettuna sun sijoitus ensi kevään kisoissa, niin sit se on sun!

    -j-

  21. MCC April 28th, 2010 7:36 pm

    Mulla on ollut tässä vähän kommentointitaukoa, mutta nyt olen taas mukana! Aivan mahtava juttu tuo neljän viikon tehodietti! Kiitos, olette ihania! Teidän pitäisi saada joku palkinto suomalaisten terveydentilan parantamisesta. Omat ruokailu on järkevöitynyt kevään aikana, mutta lisäinfo on aina tarpeen ja hyvästä.

    Tsemppiä, Jutta, bisnekseen myös! Varmasti löydätte juuri teille sopivan myymäläpäällikön. Koska on Helsingin myymälän avajaiset? Itsekin olen kaupallisella alalla ja uskon, että juuri nyt kylvetään niitä tulevaisuuden hedelmiä. Ihminen onnistuu kun ei luovuta! Aurinkoista viikkoa kaikille!

  22. Minna April 28th, 2010 8:07 pm

    Wau, mahtavaa! Mukana ollaan, ehdottomasti!

  23. Katri April 28th, 2010 8:36 pm

    Aivan loistavaa! Ei voi muuta kuin nostaa hattua – ensin rehkit itsesi aivan mahtavaan kuntoon ja sitten jaksat vielä tsempata muita! Kiitos jo etukäteen!

  24. Ninni April 28th, 2010 8:40 pm

    Katoin tuota edellistä postausta ja harmittelin ku ei oo varaa omaan ohjaukseen niin tämä on kyllä ihan huikeeta että teette tällaista meidän kaikkien hyväksi! Eihän tällasta tilaisuutta voi jättää käyttämättä!

    Mie oon salilla jo usiamman vuoden käyny ja muutenki liikuntaa monipuolisesti aina harrastanu. Mullei oo ylipainoa koskaan ollu, päin vastoin. Mutta sitten on tuo karkki jolla mie voisin vaikka elää, niin sen takia mie oon laiha, mutta löysä. Tavoitteena oliski kiinteyttää itteni täydelliseen kuntoon. Nyt vaan ohjeita odottamaan ja ei muutako muutosta kehiin.:)

    En malta oottaa ens viikkoa, mie oon siis ehottomasti kans mukana tässä projektissa.:)

  25. Taru April 28th, 2010 8:47 pm

    Mahtavaa! Täällä ollaan valmiina tehodieetille! Kiitos paljon Jutta ja kumppanit! :-D Maanantaita odotellessa…

  26. Jesmiina April 28th, 2010 8:48 pm

    Oijoi. Mä hukkasin mun hupparin sinne sillon.. tai siis enhän se minä ollut vaan ne muut kun ei muistanut ottaa mun kamoja mukaan..:D Meleko varma oon et se kuuluu minulle siis :)
    Tosi mahtavaa et jaksat vielä painaa ja täysillä!

  27. Taru April 28th, 2010 8:48 pm

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi :-D

  28. Marisa April 28th, 2010 8:50 pm

    Mahtavaa! ja ilman muuta mukana ollaan kuntoilemassa ja ehkä diettaamisessakin. Minun ei tarvitse varsinaisesti pudottaa painoa vaan saada sitä lihasmassaa ja kiinteyttä hieman enemmän eli onko kysesssä suurikin painonpudotus sillä dieetillä ?
    Hienoa että saa teiltä videon myötä uusia vinkkejä kuntosalille.
    Kehtaa sitten kesälomalla laittaa bikinit rannalle :)

  29. Anu April 28th, 2010 8:52 pm

    Moi!
    Haluan ehdottomasti mukaan projektiin!

    Kotiäitinä ruokailut ovat säännöllisiä ja liikkuminen on mahdollista niin usein kuin “viitsii lähteä”, mutta mukana olemisen tsemppi tulee tarpeeseen.

    Kiitos tästä mahdollisuudesta:)

  30. Jenni April 28th, 2010 9:02 pm

    Aivan loistava ajoitus Jutta! Tämä helpottaa kun alan ton yhtiökumppanin tuki-dietille ;) Terveisiä Kuopion Sunnysiltä!

  31. Niina April 28th, 2010 9:04 pm

    Hienoa, Kiitos Jutta ja Bull!!! olette kyl upeita kun tosiaan vapaaehtoisesti uhraatte aikaanne meidän hyväksi, loistavaa, kiitos :) Ja toi Kaisun ehdotus tuosta kuvasta magneetti jääkaapin oveen, ihan LOISTAVA idea! tuossa kuvassa on se voittajan riemu, ja muistutus et sen riemun voi kokea itsekkin. Teettäkääs joku, tehää kimppatilaus :)

  32. Ninde April 28th, 2010 9:08 pm

    Niin mukana tässä touhussa! Mulla mättää eniten just tuo ruokapuoli, niin ihanaa saada valmiit ostoslistat :) Jospa tää olis sellainen pehmeä lasku personal traineriin ja jos hyvin sujuu niin ehkäpä tän 4 viikon jälkeen “uskallan” lopultakin henkilökohtaisen ohjelmankin tilata :D Mua aina arveluttaa riittääkö tällaisella tuuliviirillä asennetta ja keskittymiskykyä riittävän pitkään…

  33. Pauliina April 28th, 2010 9:14 pm

    IHANAA! itsekin harmittelin kun on matti kukkarossa,eikä yksinkertaisesti varaa teidän pt-tunneille,joten olen tosi iloinen tästä 4 viikon kuurista. Tuhannnet kiitokset, mukana ollaan 100%:sti ! :)

  34. Heidi April 28th, 2010 9:47 pm

    Loistavaa Jutta!!!
    Täällä kanssa mukana yks “normia” isompi tyyppi =O)
    Toivottavasti porukka jakaa täällä kokemuksiaan avoimesti ja rehellisesti. Yhteinen päämäärä auttaa varmasti tsemppaamaan kuukauden loppuun=O)

  35. Karoliina April 28th, 2010 11:17 pm

    Mukana ollaan! Suuret kiitokset!

  36. Krista April 28th, 2010 11:49 pm

    MAHTAVUUTTA! Teille tuhannet kiitokset, aivan loistava idea. :) mukana siis ollaan! nimittäin tsemppausta ja kunnon ohjeita tässä nyt tarvitaan!
    Isoimmaksi ongelmaksi omassa dieetissäni on yövuorot, joita joudun tekemään paljon. :( silloin on hukassa säännölliset ruokailuajat, kun pitäisi syödä jotain päivällä sekä yöaikaan! vinkkejä jos sais. :) Kiiitos paljon, odotan innolla!! ps. sen magneetin jääkaapin oveen tarvitsisin minäkin. ;)

  37. Rokka April 29th, 2010 1:06 am

    Äärimmäisen hienoa tämä kuukauden kiristelyprojekti, 10v salitreeniä veivanneena ja joulukuussa crossfit treeniin vaihtaneena kesäkiristelijänä tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka ammattilaisten laatima ruoka ja treenivalio tulee toimimaan.

  38. Krista April 29th, 2010 1:31 am

    Tuleekos tämä dieetti sisältämään mässypäivää ? meinasin, kun ainakin minulla on toukokuuksi yksi sovittu isompi juhlapäivä tiedossa. etteikö homma siihen kaadu ? täytyy yrittää selviytyä siitä. :)

  39. ellu April 29th, 2010 6:46 am

    Onpas mahtava idea tehokaksikolta, pääsee muualla asuvatkin mukaan fiiliksiin! Toukokuusta tulee siis monelle mahtava kokemus, eikä kesävaatteiden kaapista kaivaminen tunnu ehkä niin pelottavalta. Villapaitakerroksien alle kun on niin helppoa piilottaa löllöt =) Oli ProBodyssa mahtava juttu ja aivan häikäisevän upeat kuvat, tosi tsemppaavaa luettavaa,kiitos!

  40. Niinuska April 29th, 2010 7:12 am

    Wautsi wau! Onnea Jutta Sinulle ja kiitos ihanasta blogistasi, jota seuraan ahkerasti! Ihan mieletön juttu että annatte ihmisille tällaisen mahdollisuuden, monella ei varmasti ole mahdollisuutta tulla henk.koht.valmennukseen. Itse aion seurata tuota ruokavaliota tarkasti, mietin vaan että voiko siinä korvata eri ruoka-aineita miten? Esim. itse olen kasvis-kala-linjalla (ja toki myös meijerituotteet), eli broiskut ja muut lihat voi varmaan korvata esim. vastaavalla määrällä kalaa tai tofua?

  41. Päivi April 29th, 2010 7:54 am

    Hienoa, että tämmöiseen on mahdollisuus päästä mukaan..
    Salilla käyn 3-4krt viikossa, mutta se ruokavalio ja kiusausten välttäminen.. Auts :(

  42. Nelli April 29th, 2010 9:15 am

    Ihan mahtavaa! Mukana ollaan :)
    Kiitos tästä treeni-ideasta!

  43. Kati April 29th, 2010 9:20 am

    Moi, täällä yks Jutta fani lisää! Oon kans käynyt täällä lueskelemassa ja fanittamassa, mutta en oo aiemmin mitään kommentoinut. Täytyy sanoa, että tää tuleva dieettiohjelma tuli mullekin aivan täydelliseen aikaan. Oon ite saanut pudotettua vlcd dieetillä ja sen jälkeisellä vähähiilarisella huikeet lähemmäs 45kg. Mutta nyt on painonlasku hidastunut ja oon miettinyt, että tarvisin just jotain tällasta uutta tiukkaa ohjelmaa. Pudotettavaa vielä riittää, mutta onneksi myös motivaatiota! Muita kompaten, ootte kyllä toooosi reiluja kun jaatte tän dieettiohjelman. Eli megessä ollaan, ehdottomasti!!! Kiitos!! Ja onnittelut Jutalle!

  44. Pomppula April 29th, 2010 9:27 am

    Aivan mieletön juttu Jutta tämä sinun ja Bullin 4 vkon ruokavalio + treeniohjelma. On todella harvinaista että tässä maailmassa nykyään enää saisi mitään ilmaiseksi, ja haluan kiittää teitä lämpimästi siitä että tällaiseen tempaukseen lähdette, koska tosiaan kaikilla ei mahdollisuutta ole esim. palkata ketään auttamaan ruokavalion ja treenin kanssa. Itse olen tehnyt näin, ja ruokavalioni on varmasti aika lailla samantapainen kuin omasi, tietysti täysin minulle räätälöity, ja koska tavoite on lähinnä laihtua ja kiinteytyä (ainakin vielä toistaiseksi.. :D ) niin saan useammin löysää tähän ruokavaliooni mutta runko on luultavasti suht samanmoinen. Itselläni tämä ruokavalio yhdistettynä ryhmäliikuntoihin (spinning + les mills) sekä punttikseen on poistanut kropastani melkein 15kg, vyötäröltä senttejä 20, yleisolemukseni on muuttunut PALJON, kohonnut verenpaineeni on laskenut takaisin erittäin hyväksi, vatsan turvotukset ym. on kadonneet enkä ole oikeasti koskaan voinut näin hyvin. Tätä päätöstä en ole katunut sekuntiakaan.

    Mahtavaa tsemppistä Jutta sinulle myös projektin edetessä :)

  45. mallu April 29th, 2010 10:27 am

    Ehdottomasti mukana projektissa! Seuraavaksi kauppaan ostamaan ruokavaakaa. :) Syksyllä olis tarkoitus olla ensimmäistä kertaa elämässä tyytyväinen omaan kroppaan. Kiitos tuhannesti motivaation ylläpitämisestä! :)

  46. Jenni April 29th, 2010 11:35 am

    MUKANA!

  47. Maaria April 29th, 2010 11:45 am

    Niin mukana! Tietoa tarvitaan. =)

  48. Pomppula April 29th, 2010 11:46 am

    Mun on pakko vielä sanoa että MIELETÖNTÄ KATI! Tohon vaaditaan jo paljon töitä ja päättäväisyyttä, 45kg on ihan huikea tulos, 90 voipakettia, HUH!! :)

  49. Lotta April 29th, 2010 11:52 am

    Mukana ollaan! Ja paljon onnea vielä voitoista! Hienoa että jaksatte tsempata! Kiitos siitä!

  50. Jenni April 29th, 2010 12:26 pm

    Aivan mahtava idea! Mukana ollaan. :)

  51. Merry April 29th, 2010 2:09 pm

    Mukana ollaan! Aivan mielettömän hieno juttu teiltä ja kiitos tästä mahdollisuudesta jo etukäteen :) Eniten omalle kohdalle pelkään niitä repsahduksia… Mutta tosissani aion kuitenkin nyt neljä viikkoa painaa ja en sorru lipsahduksiin, EN ;)

  52. tuutikkinen April 29th, 2010 2:17 pm

    Aivan taatusti mukana! Jos vaikka tästäkin sellulliittipepusta sais hiottua irti oikeaa lihasta??! Jes!

  53. Heidi April 29th, 2010 2:27 pm

    JUTTA OLET AIVAN LOISTAVA !!!! naurettavaa miten jotkut kritisoivat ulkonäköäsi , ei sille löydy muuta syytä kuin kateus ! itse ovat ylipainoisia sipsin-syöjiä eivätkä voi sietää hyvässä kunnossa olevia naisia !

  54. Mallu April 29th, 2010 5:31 pm

    ja….MUKANA MYÖS!!!
    Pakko ja ennenkaikkea HALU ottaa nyt tiukempi linja, kun pikkuhiljaa taas ihme lipsumista epäterveellisiin tapahtunut :(

  55. mta April 29th, 2010 6:13 pm

    Oijoijoi, niiiiin mukana!!! Tehokaksikko lukee näköjään jo ihmisten ajatuksetkin..tän parempaan saumaan tää ei meinaan olis voinu enää tulla.

    ps:mielettömiä onnistumistarinoita täällä, ei voi kuin hattua nostaa!

  56. Kristiina April 29th, 2010 7:30 pm

    Mukana myös!

  57. MCC April 29th, 2010 7:58 pm

    Samaa mieltä kuin mta eli upeita tarinoita jo nyt täällä! Kati ja Pomppula, mun suurimmat respectit teille, että olette laihtuneet tuollaisia määriä. 45 kg pois on hiukaiseva määrä, mutta merkittävä muutos on miinus 15 kiloakin.

  58. Chica April 29th, 2010 8:05 pm

    I’m so in!! Olet Jutta täydellinen motivaattori! Joskus salille lähtö tuntuu aivan kamalalta.. Sitten kun lukee blogiasi, oikein tekee mieli mennä salille ja rehkiä itsensä loistokuntoon!! Ruokavalio muutos tulee todellakin (ainakin omalla kohdalla) tarpeen, välille ei oikein tiedä mitä sitä suuhunsa pitäisi pistää. Itse liikun 10-15 tuntia viikossa ja olen huomannut että en saa tarpeeksi tarvittavia ravintoaineita ja tämän vuoksi kehitysta ei tapahdu. ISO KIITOS Jutta ja Bull!!

  59. Kattiska April 29th, 2010 9:05 pm

    MUKANA! :) Mulla hirveä opiskelustressi yms. päällä niin jotenkin ei vaan jaksa miettiä miten ois fiksuinta syödä ja miten liikkua niin päivät menee makaamiseksi ja mässyttämiseksi ja sitten ketuttaa ku kroppa löystyy mutta ei vaan löydy motivaatiota ja potkua hommiin. Varmasti hyvä “osta näitä kaupasta ja tee näistä ruokia ja tee tätä liikuntaa tänään” helpottaa kummasti kun suunnittelu on muiden harteilla, itse täytyy vain toimia. :) Tulee TODELLA tarpeeseen.

    Iso kiitos <3

  60. Raura April 30th, 2010 2:17 am

    Haluaisin niiiin osallistua tähän 4 viikon juttuun mukaan MUTTA (vihaan tota sanaa…) olen 3.5 lähdössä Italiaan kahdeksi kuukaudeksi au pairiksi! Siellä ei tietääkseni ole esim maitorahkaa kaupoissa! Enkä tiedä kuinka epäkohteliasta on varata omat eväät ja paistaa erikseen omat ruuat siellä isäntäperheessä kun he maksavat muutenkin kaiken mun syömisen :S Mutta ehkä voin ottaa ton mun minivaa’an mukaan sinne ja edes yrittää! Toivottavasti siellä on edes raejuustoa millä voisin korvata rahkan! Salitreenipuoli on täysin kunnossa, rakastan sen tekemistä ja kehitystä tulee hitaasti mutta varmasti. Tietenkin kaikki vinkit otetaan vastaan ;)

  61. Tikru April 30th, 2010 4:58 am

    Krista: ei vuorotyö estä syömistä tietyn ruokavalion mukaan. Unohdat vaan ne “viralliset” vuorotyöläisen ruokaohjeet. Jos olet yöllä hereillä ja töissä syöt silloin lounaan ja yövuoron jälkeen (aamulla) iltapalan jne. Vai mitä Jutta sanot?

  62. Maritta April 30th, 2010 8:58 am

    Hei vaan! Innolla odottamaan ohjeita. Ylipainoa on, muttei onneksi vielä sairaaloisen paljon. Kotikuntosali odottaa innokasta käyttäjää. Ruokavalio helppo toteuttaa, mieskin tulee varmasti mukaan.

  63. Lotta April 30th, 2010 10:17 am

    Aivan mahtava homma, kun jaksatte nähdä vaivaa muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen! Kiitos siitä ja oikein paljon tsemppiä tulevaan kisaurakkaan!

  64. Katriina April 30th, 2010 10:40 am

    Jees, mukana täälläkin. Raskaudesta (tyttö nyt 1kk) jääneet kilot odottaa karistamistaan…

    Tietysti vähän mietityttää toi sapuskapuoli, oon ollu vegenä (lakto-ovo) kohta 20 vuotta, mutta eiköhän se proteiinipuoli saada tofu-pavut-raejuusto-rahka-kombolla kohdilleen :)

  65. Miia April 30th, 2010 10:50 am

    Kiinnostus heräsi ja messissä ollaan =) Onko siis niin, että blogiin tosiaan tulee ohjeet ja mitä kaupasta ostetaan ja eikun tuumasta toimeen… =) Mahtava juttu!!!

  66. maria April 30th, 2010 11:29 am

    Moikka, ekaa kertaa vasta kirjoittelen tänne, vaikka olen seurannut blogia ja menestymistäsi koko ajan. O nnittelut voitosta:). Harmittaa kun en päässyt Kultsalle katsomaan vaikka just sinä viikonloppuna tuli Hesassa käytyäkin. Mukana ollaan ensi viikon alusta kovasti, kiitti mahdollisuudesta. Ja tsemppiä kaikille mukaan lähtijöille!!

  67. Roosa April 30th, 2010 12:14 pm

    Tämä likka on ainakin menossa mukana! Vaikka olenkin normaalivartaloinen, niin aina löytyy kiinteytettävää ja avopuolisonkin voisi saada innostumaan asiasta ;) .

    Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja saan kommentoitua vasta nyt ensimmäistä kertaa. Suuret onnittelut voitoista ja tsemiä EM-kisoihin! Olet todellakin muuttanut käsitystäni fitneksestä ja muutenkin “naisbodauksesta”. Kiitos hyvästä blogista!

  68. Heli April 30th, 2010 12:18 pm

    Onnittelut myös täältä voitosta :) Kiitos tästä hienosta mahdollisuudesta. Innolla ollaan myös täällä mukana!

  69. 6pac April 30th, 2010 12:48 pm

    Olisko mahdollista kehitellä joku seurantasysteemi jossa tuon neljän viikon aikana osallistujat saavat halutessaan raportoida kehitystään ? Muiden edistymisestä motivaatiota siis…
    Numeroin, kuvin, kommentein ?
    Tältä suunnalta saatte ihailla neljän viikon päästä pyykkilaudan trimmannutta urosta ;)
    Kiitos Jutta & Jari

  70. Nakke April 30th, 2010 1:08 pm

    Kuullostaa loistavalta tarjoukselta. Itsellä ei kauheasti ylipainoa, mutta parempikin tilanne voisi olla. Tulee urheiltua 3-5krt viikossa salilla, ryhmäliikuntaa ja nyt kelien parantuessa ulkona, mutta jotenkin ei tunnu tuo paino lähtevän, vaikka yrittää ruokavaliota pitää kurissa. Nuo pikkuherkut taitaa olla ne suurin pahe. Ehkä tämän avulla innostuu ja pystyy pitämään itsensä kurissa ja näkisi jotain tulostakin. Kiitos Jutta ja tsemppiä!

  71. sippe April 30th, 2010 2:32 pm

    niin mukna etänä, muunun ei oo aikaa täl hetkellä!
    mut jutta ihan mahtavaa tällänen!!!!!!!!!!

  72. i.p April 30th, 2010 2:44 pm

    Tahtoom myös mukaan!!! =)

  73. Sirkka April 30th, 2010 3:39 pm

    Mukana olen myös! Kerrankin joku tekee vilpittömästi jotain auttamisen halusta! Mahtavaa!!

  74. Jutta April 30th, 2010 4:44 pm

    6pac ehdotti seurantasysteemiä ja laittakaa ilman muuta kuvia, senttejä ja kiloja tänne. On mukava seurata, miten muilla homma etenee. Tänään kuvatuista treenivideoista tuli hyvät ja Bullin laatima menu tuntuu erinomaiselta.

    Vitsi, mahtavaa kuulla ja nähdä miten te pärjäätte! Olen niin ylepä teistä jokaisesta, että lähdette tähän mukaan.

    Viikonlopun aikana sitten ilmestyy ensimmäisiä ohjeita. Mutta nyt menkää imemään simaa ja mustustelkaa munkkeja! Vielä ehtii pylleröimään…. :)

    -j-

  75. P Ossu April 30th, 2010 5:10 pm

    Nyt on piru irti, hääpuku ostettu ja häihin vajaa 2 kuukautta.Pukuun ahtautuminen on kuin tunkisi munkkia säästöporsaaseen! Joten messissä ollaan takuuvarmasti!

  76. Johanna April 30th, 2010 8:04 pm

    Mukana ollaan!
    On todella mielenkiintoista nähdä minkälainen ohjelmasta tulee, taustat ovat kyllä todella laidasta laitaan porukalla.

    Minä aion olla mukana, saapa nähdä miten käy sillä salitreenin lisäksi treenaan maratonille.

    Mitenkähän tod. näk. VHH-ruokavalio onnistuu kestävyysurheilun kanssa? no, minä aion kokeilla.

    Tää on kyllä hyvä juttu, sillä jos onnistumisia tulee, niin J & G:llä on varmasti kysyntää.

    Noi ennen- jälkeen kuvat tai edes mitat olis kyllä kivat, mitenkähän ne sais järkätty. Ne kyllä motivois.

  77. fina April 30th, 2010 8:10 pm

    Mietin sitä, että olisiko mahdollista saada erikoisruokavalioryhmille erikseen jotain vinkkejä esim. siitä millä korvata vaikkapa maito/lihatuotteet tarvittaessa? Itse olen maitoallergikko (allerginen maidon proteiinille) ja osa mukaan lähtijöistä varmaan on kasvissyöjiä/vegaaneja niin olisi mukava kuulla asiantuntijan mielipide siitä mitkä olisivat parhaat protskun lähteet meille “erityisille” :D

  78. jaana April 30th, 2010 8:37 pm

    Hei Jutta!
    Ehdottomasti lähden mukaan ;)

  79. Titte. April 30th, 2010 9:42 pm

    Hei Jutta! Hieno juttu oli sinusta uudessa ProBodyssa. Sanovat että lihaksikas nainen ei ole kaunis, kateellisten panettelua sanon minä!! Fanitan sua kyllä ihan kympillä! Oot kunnon motivaattori. :) Olis ollu niin hienoa päästä kannustamaan sua kisoihin paikan päälle, mutta onneksi voitit silti. Tottakai sä voitit! ;)

    Minä oon ainakin mukana haasteessa, vaikka mulla onkin homma aika lailla hanskassa. Käyn puntilla 4-5x/vko kaksjakoisella ja sen lisäski aerobikissä ja juoksemassa useamman kerran viikossa. Tavoitteena on tulla isommaksi, vahvemmaksi ja hoikemmaksi. :) (hommaa hankaloittamassa on tyypin 1 diabetes ja hypotyreoosi, mutta eipä ne ole tähänkään mennessä ongelmia tuottaneet.)
    Sit kun oon iso ja rikas, hommaan Mentulan itellekki valmentamaan!!

  80. katja April 30th, 2010 10:01 pm

    Ihan loistava juttu, mukaan lähden ehdottomasti kun taas meinaa vähän kuntoilukärpänen hiipua, joka vuoden alusta innokkaasti sai liikkumaan!

  81. Minna/RUOTSI April 30th, 2010 10:41 pm

    Siskoni ehdotti mulle dietille mukaan lähtemistä..aioin yrittää parhaani!!!
    Mahtavalta kuullostaa valmiiksi laadittu ostoslista!!!
    Mielenkiinnolla odotan.
    Iloista vappua..ja munkit on syöty ;-)

  82. Mile May 1st, 2010 8:56 am

    Heissan!
    Ostoslistaa odotellessa, isäntä saa alkaa noudattamaan blogin diettiä ja minä omaani. Tässä talossa ei pylleröi enää kukaan. Motivaatio on NIIN korkealla. Nyt nää läskit saa lähteä!
    Kuva täytyy kyllä selluista ottaa, koska en kyllä livenä niitä halua kauaa katsella.
    Kiitos motivoinnista! Ja voimia sinulle vaikka se on kyllä huomattu että sinä vedät täysillä!

  83. Sonja May 1st, 2010 12:44 pm

    Mukana ollaan! Tästä on varmasti myös juoksija/pyöräilijälle apua. Kiitos paljon etukäteen ja olet Jutta upea nainen!

  84. linnea May 1st, 2010 4:42 pm

    Hei! Aivan mielettömän hieno homma että teette tällaisen karhunpalveluksen niin monelle kroppansa kanssa tuskailevalle. Itselleni on kiloja kertynyt salakavalasti muutaman vuoden aikana, joten olen ehdottomasti mukana tässä projektissa!

  85. Tekosyy May 1st, 2010 10:52 pm

    Mukana ja innolla!

  86. minttu May 2nd, 2010 8:07 am

    mukana myös ja kiva juttu että annatte vinkit terveelliseen elämään!

  87. Heidi May 2nd, 2010 8:09 am

    Olen ehdottomasti mukana tässä projektissa! Olen tänä vuonna laihduttanut jo kymmenen kiloa, mutta lisäpotkua kaivataan, jotta seuraavat kymmenen lähtisi. Suuret kiitokset tästä ideasta. Toivottavasti monet saavat tästä projektista apua laihduttamiseen ja kuntonsa kohottamiseen!

  88. BloomingCherry May 2nd, 2010 9:16 am

    Aivan ehdottomasti täällä ollaan kans mukana – täysillä mutta kropan rajoitteiden mukaan. Mahtavan hauska juttu! :-) Kiitos ja onnea uuteen koitokseen ja siihe valmentautumiseen!

  89. johanna May 2nd, 2010 9:20 am

    Moikka,kuulostaa hyvältä mut onnistuukohan tää multa jolla on seläs hermovaurio 4.vuotta mennään.Kävely on ainut mitä voin tehä ja sitäki vähän,ylämäkii ei.Suklaa rakas=( ku tuli pahempi kausi täs niin painoa tli reippaasti 15kg :( ja nyt on sit vaikee saada niit pois=(

  90. Raakel May 2nd, 2010 9:03 pm

    Mukana ollaan ! :-D Liikunta ei ole minulle se ongelma
    vaan juuri nimenomaan se ruokavalio. Mutta nyt on kyllä niin hyvät ja selkeät ohjeet, että pakko sitä on yrittää! :) Ja eiköhän kuukausi suht nopeasti mene!

    Kiitos tästä!

  91. Kimpi May 2nd, 2010 11:51 pm

    Mahtava homma, nyt otetaan tosissaan kuukausi eli messissä ollaan :-)

    Toivottavasti ne BULLin vatsalihasliikkeetkin on nyt sitten videoitu?

    tsempa!

  92. Sinikka Jaakkola October 5th, 2010 1:22 pm

    Hei Jutta
    Olin Kreikassa ja näin tämän mainoksen, ajattelin ottaa härkää sarvista ja kirjoittaa sinulle. Olen 174 pitkä sekä lonkkaleikkausen käynyt läpi josta syystä liikunta on siis jäänyt vähille. painan nyt siinä 98 kiloa. Etelässä kuvia nähtyäni itsestäni masennuin,että ei voi olla totta sillä minun peili varmaan on sirkuksesta sillä en siinä näytä yhtään lihavalta :)
    Terveisin Ladyblue

  93. Anni December 7th, 2010 2:54 pm

    Hei!
    Olen 20-vuotias nuori nainen Turusta ja kaipaan kipeästi apua!
    Viimeisen vuoden aikana on tullut 10kiloa lisää ja en tunne vartaloani enää omakseni. Olen 170cm pitkä ja 77kg. Jotain on siis tehtävä. Liikunta on jäänyt ja syömisen kanssa on suuria ongelmia. Olen päättänyt liittyä jäseneksi kuntosalille minkä ansiosta jumppatunnit alkavat varmasti taas maistua. Joskus kävin todella usein eri jumpissa.
    Ruoan kanssa tarvitsisin silti kovasti apua?
    Olen noin puoli vuotta kärvistelly tilanteeni kanssa enkä voi enää odottaa.. Koska uusi dieetti alkaa?
    Olisin todella kiinnostunut liittymään mukaan. :)
    Kyse ei vielä ole mahdottomista määristä kiloja mutta jos vielä odotan kyse voi olla pian 20kilosta. Ja sitä en halua! I NEED SOME HELP!

  94. Kati January 3rd, 2011 6:46 pm

    Onko uusi ryhmä jo aloittanut! olisin mielellämi mukana!!

Leave a reply